Elämäntapaliiton ja SAKKI:n Savuton Sohva Sakille -hankkeen logokilpailussa ennätyksellinen määrä osallistujia

Elämäntapaliiton ja Ammattiin opiskelevat - SAKKI ry:n Savuton Sohva Sakille -hankkeen tiimoilta järjestetty logokilpailu on löytänyt voittajan. Kilpailuun saatiin ennätysmäinen osallistujamäärä, peräti 89 eri kilpailijalta tai kilpailijaryhmältä tulleet logoehdotukset olivat monipuolisia ja taso oli hyvä. Ammattilaisille, ammattiin opiskeleville ja eri oppilaitoksille markkinoitu kisa herätteli graafisen alan taiturit esiin, joista parhaimmille luvattiin merkittävät palkinnot.


Logokilpailussa pärjäsi parhaiten Teija Lindholm, joka pirteällä ja ammattimaisella logollaan ihastutti valintaa tehnyttä raatia. Logosta ilmenee hankkeelle ominainen yhdessä olemisen ja tekemisen meininki, kuitenkin tuoden selkeästi esiin, mikä hanke on kyseessä. Teija Lindholmin teoksen nimi on "Kaverit sohvalla". Savuton Sohva Sakille -hankkeen tavoitteena on saada ammattiin opiskelevat yhdessä tuumin osallistumaan koulunsa toimintaan ja sen terveyttä edistäviin toimiin sekä vähentää ammattiin opiskelevien tupakointia, vaikka luomalla itselle viihtyisä yhteisöllinen ja savuton taukotila sohvineen. Teija Lindholmin suunnittelema logo yhdistää visuaalisesti kavereiden yhdessä tekemisen, hyväntuulisen välitunnin ja raikkaan savuttomuuden tunteen.


Kilpailun voittaja saa 500€ palkinnon. Toiselle sijalle kisassa sijoittui Kaisa Kokko ja kolmannelle sijalle Tim Kiukas. Lisäksi kunniamaininnan saivat töillään: Juho Hämäläinen, Pääkeskus ky, Mari Suhonen, Ilpo Matilainen, Juha Liede, Sami Suuronen, Jukka Pirinen, Maaret Posti ja Hanna-Kaisa Huhtamäki.
Elämäntapaliitto ja SAKKI kiittävät kaikkia osallistuneita. Kilpailutöitä voittajien ja kunniamaininnan saaneiden osalta voi käydä katsomassa osoitteessa: http://tinyurl.com/y9uh46n

Lisätietoja:

Reetta Ruokonen, projektipäällikkö
reetta.ruokonen@elamantapaliitto.fi
044 346 3626

Mikko Vainio, tiedottaja-kouluttaja
mikko.vainio@elamantapaliitto.fi
040 455 7498

 


powered by eMedia