Toisen asteen opiskelijat: yhteisöllisyys unohtui kouluturvallisuuskeskustelussa
Sisäministeri Anne Holmlundin asettama kouluturvallisuustyöryhmä luovutti muistionsa tiistaina. Työryhmä esittää, että kouluturvallisuutta parannettaisiin muun muassa valvontakameroin ja kulunvalvonnalla. Ratkaisut rajoittuvat kuitenkin vain kovaan turvallisuuteen, valvonnan lisäämiseen ja tekniikkaan.
Lukiolaiset, ammatillisella toisella asteella opiskelevat ja yläkoulun oppilaat kokoontuivat keväällä 2008 Jokelan tapahtumien jälkeen yhteen pohtimaan turvallisempaa kouluarkea. Nuorten keskustelussa painottui yhteisöllisyyttä ja osallisuutta korostava, ennaltaehkäisevä turvallisuus.
Toimiva yhteisö ja hyvä ryhmähenki eivät synny itsestään vaan ne vaativat panostusta. Opiskelijoiden omaehtoista yhteisöllisyyden kehittämistä on kannustettava ja tuettava. Osoittamalla riittävästi määrärahoja mahdollistetaan oppilaskunta- ja tutortoiminnan ohjaus ja kehittäminen.
Tutortoiminta tuo kontaktia opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä sekä välittämisen ja kaverista huolehtimisen mallia. Monissa lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa toimivat käytännöt, joissa tutoropiskelijat perehdyttävät uusia tulokkaita kouluarkeen, tulisi saada vakinaistettua kaikissa toisen asteen oppilaitoksissa.
Oppilaskuntatoiminnalla on tärkeä rooli yhteisöllisyyden ja osallisuuden väylänä. "Opiskelijat on otettava mukaan päätöksentekoon. Näin jokainen kokee voivansa vaikuttaa kouluympäristöönsä", muistuttavat toisen asteen opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat. Kouluturvallisuudestakin on voitava keskustella suljettujen ryhmien sijaan avoimesti opiskelijoiden kanssa.
Työryhmän esityksissä on myös hyvin käytännöllisiä ehdotuksia, kuten koulujen pelastautumissuunnitelmien päivittäminen ja säännölliset pelastautumisharjoitukset. "Varautuminen erilaisiin poikkeus- ja kriisitilanteisiin tulisi olla kohdallaan jokaisessa oppilaitoksessa. Nämä auttavat kuitenkin vasta, kun jotain on mennyt pahasti pieleen. Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat parhaita tapoja rakentaa turvallista kouluarkea", painottavat opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat.
Lisätietoja:
Ammattiin Opiskelevat SAKKI ry, puheenjohtaja Susanna Haapalainen, puh. 050 337 4650
Suomen Lukiolaisten Liitto SLL ry, puheenjohtaja Teppo Säkkinen, puh. 045 129 6812
Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, puheenjohtaja Alina Böling, puh. 044 277 8669
Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry, puheenjohtaja Sami Hänninen, puh. 050 406 3543

