Kannanotto: Nuorten kesätyöntekijöiden oikeuksia kunnioitettava!

Ammattiin Opiskelevat - SAKKI ry vaatii, että nuorten kesätyöläisten oikeuksia on kunnioitettava. Valitettavan monen nuoren kohdalla perehdytys on puutteellista, työsopimuksia ei solmita pelisääntöjen mukaan tai palkanmaksu on virheellistä. Laki velvoittaa työnantajaa, että nuori opastetaan kunnolla tehtäväänsä ja nuorten kanssa solmitaan työsopimus, jonka puitteissa toimitaan.

SAKKI on myös huolissaan nuorten työllisyystilanteesta. Monelle nuorelle kesätyö merkitsee elintärkeää tulonlähdettä. Kesätyöpaikkojen karsiminen ja alipalkatut työt uhkaavat syrjäyttää ja eriarvoistaa nuoret työelämästä ja yhteiskunnasta. Väestön ikääntyessä ja työvoiman supistuessa on koko yhteiskunnan kannalta tärkeää huolehtia nuorten hyvinvoinnista ja työllistymisestä.

"Nuorille on liian vähän kesätyöpaikkoja tarjolla ja toisaalta taas monissa työpaikoissa nuorten oikeuksia poljetaan", toteaa SAKKI ry:n puheenjohtaja Susanna Haapalainen. "Monet työnantajat myös venyttävät päätöstä kesätyöntekijöiden palkkaamisesta pitkälle kevääseen, mikä aiheuttaa epävarmuutta nuorten toimeentulon osalta", Hän jatkaa.

Haapalainen muistuttaa, että nuoret ovat tulevaisuuden työvoima ja että huonon työnantajan maine leviää nopeasti. Nuorten työllistymisestä olisi huolehdittava niin laadullisesti kuin määrällisestikin, jotta estetään nuorten syrjäytyminen ja ehkäistään pahoinvointia.

"Nuorten hyvinvointiin investoiminen on koko yhteiskunnan etu", toteaa Haapalainen.

Lisätietoja:
Susanna Haapalainen,
puheenjohtaja
p. 050 337 4650


powered by eMedia