Monisteet
Suurin osa SAKKIn hoitamista oikeusturvatapauksista liittyy monisteisiin. Mikäli käytössä ei ole oppikirjaa, on opettajilla joskus tapana tehdä opetusmoniste ja myydä se opiskelijoille. Tämä on periaatteessa oikein ja lainmukaista. Pidä kuitenkin mielessä, että maksu voidaan periä vain todellisten tuotantokustannusten mukaisesti, joten euro per moniste ei voi olla oikeansuuruinen maksu.
Joskus monistemaksuja on myös tapana laittaa könttäsummiksi, jolloin opiskelijat maksavat kiinteän summan esimerkiksi lukukausittain tietämättä etukäteen mitä maksulla saa. Tämä on lainvastaista, varsinkin jos oppilaitoksessa on yksi maksu, jonka maksavat kaikki opiskelijat, vaikka eri aloilla saa eri määrän monisteita. Ole siis tarkkana ja ilmoita väärinkäytöksistä välittömästi oppilaskunnalle tai SAKKIin.
Esimerkki: Saana Sakkilaisen materiaalimaksut
Saana Sakkilaisen oppilaitoksessa perittiin pitkään kiinteänä materiaalimaksuna 10 euroa kuussa. Maksu oli maksettava käteisellä oppilaitoksen kansliaan riippumatta siitä, kuinka paljon maksun perusteena olevia palveluja oli käyttänyt. Oppilaskunnan hallitus sai onneksi purettua tämän lainvastaisen käytännön rakentavien keskustelujen päätteeksi. Nykyisin maksuja peritään vain palvelujen käytön mukaisesti.

