NEXT STEP -MESSUILLA 20 200 KÄVIJÄÄ
20. Next Step koulutus- ja työpaikkamessut päättyivät tänään. Messuilla vieraili yhteensä 20 200 kävijää.
Messujen teemana oli savuttomuus, joka toteutui hyvin esimerkiksi messujen talkoolaisten ja näytteilleasettajien osalta. Messuilla oli myös jaossa Ammattiin opiskelevat – SAKKI ry:n vasta julkaisema savuttomuusopas, joka käsittelee oppilaitoksen savuttomuutta yhteisöllisyyden ja oppilaskuntatoiminnan kautta.
Keskiviikkona Ammattiin opiskelevat – SAKKI ry valitsi Vuoden ammattiin opiskelevaksi Hanna Tammisen Ypäjän hevosopistolta. Ensimmäistä kertaa jaettiin tunnustus myös Vuoden amisoppilaitokselle. Sen sai Saamelaisalueen koulutuskeskus Inarista.
Seuraavat Next Step –messut pidetään Helsingin messukeskuksessa 14.-15.1.2010. ”Muutaman vuoden tauon jälkeen on taas aika tuoda valtakunnallinen koulutustarjonta esille pääkaupunkiseudulle”, kertoo messujen järjestäjän, Ammattiin opiskelevat – SAKKI ry:n puheenjohtaja Susanna Haapalainen.
Lisätietoja:puheenjohtaja Susanna Haapalainen, puh. 050 337 4650

