Vaikuta kansainvälisesti
![]() |
SAKKI pyrkii edistämään amisten liikkuvuutta maailmanlaajuisesti ja erityisesti Euroopan sisällä. Oletpa sitten menossa vaihto-opiskelemaan, työssäoppimisjaksolle tai ihan vain lomailemaan, amis tunnistaa amiksen.
Tässä osiossa kerromme, miten SAKKIlaisena voit vaikuttaa kansainvälisesti.
![]() |
OBESSU – the Organising Bureau of European School Student Unions, on vuonna 1975 perustettu järjestö, joka kokoaa yhteen kansallisia toisen asteen opiskelijajärjestöjä yli kahdestakymmenestä maasta Euroopassa. OBESSU edustaa kaikkia toisen asteen opiskelijoita, niin ammattiin opiskelevia kuin lukiolaisia, Euroopan laajuisessa päätöksenteossa. OBESSU:n toimisto sijaitsee Brysselissä, Belgiassa.
SAKKI on OBESSU:n tarkkailijajäsen ja anoo tänä vuonna OBESSU:n varsinaista jäsenyyttä. OBESSU:n tarkeimpiä tavoitteita ja tehtäviä on edustaa opiskelijoita Euroopassa, tuoda yhteen Eurooppalaisia opiskelijajärjestojä, parantaa toisen asteen opiskeluolosuhteita kaikkialla sekä poistaa syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta oppilaitosympäristöstä ja rakenteista.
Vuosina 2012 ja 2013 OBESSU luotsaa kampanjaa ammatillisen koulutuksen arvostuksen nostamiseksi ja ammatillisen koulutuksen laadun parantamiseksi kaikkialla Euroopassa. Claim your Voice! Stand up for VET! –kampanjasta saa lisätietoja kampanjan nettisivuilta obessu.org/vet. Lue lisää OBESSU:sta ja OBESSU:n työstä nettisivuilta: www.obessu.org
SAKKI:n jäsenenä pääset osallistumaan lukuisiin OBESSU:n tapahtumiin, saat kansainvälisiä ystäviä sekä arvokasta kokemusta. Jos haluat olla vaikuttamassa kansainvälisesti amisten puolesta ota yhteyttä SAKKI:n puheenjohtajaan Aleksejhin. Aleksej.Fedotov@sakkinet.fi








