Vaikuttajan ABC

 

Ammattilainen eli amis. SAKKI:n tavoitteena on nostaa ammatillisen koulutuksen arvostusta.

Burana. Kätevä keksintö, silloin kun päättäjät ottaa päähän.
Copyright. Ei saa kopioida laittomasti ammattilaisen tekemää työtä.
Duaalimalli. Lukion ja amiksen erottava Suomen koulutusjärjestelmäpirulainen. SAKKI katsoo, että duaalimallin väliin on mahdollistettava yksilölliset oppimispolut ja yhteistyön kehittyminen.
Epäkohta. SAKKI pyrkii poistamaan toisen asteen opintotuen epäkohdat.
Fedotov, Aleksej on liiton puheenjohtajana ja edustaa amiksia.
Gay. SAKKI toimii seksuaalisen yhdenvertaisuuden puolesta.
Hima. Jokaiselle amikselle on taattava koti.
International. SAKKI toimii kansainvälisesti mm. tukemalla valko-venäläistä opiskelijaliikettä.
Jyväskylä. Vuoden 2013 Next Step –messut järjestetään täällä.
Kuumaa! Koulutuspolitiikka on SAKKI:n mielestä kuumaa!
Lukiolainen. Amiksen paras frendi.
Maksuton koulutus. Piste.
Nuorten vaikutusmahdollisuudet. Jokaisen amiksen tulee voida vaikuttaa omaan koulutukseensa.
OBESSU. SAKKI:n eurooppalainen kattojärjestö.
Pohjoismainen yhteistyö.
Quality. Ammatillinen koulutuksen tulee olla laadukasta.
Rode. SAKKI:n edunvalvonta-asiantuntija.
SAKKI. Amisten edunvalvontaa jo vuodesta 1987.
Työurat. Takaamalla jokaiselle toisen asteen tutkinto pidennetään työuria kuudella vuodella.
Uudistukset. Valtiovalta tykkää uudistuksista neljän vuoden välein.
Velvollisuus. Oppivelvollisuuden nostaminen 18 ikävuoteen ehkäisee syrjäytymisestä.
Wallin, Stefan. Kansanedustaja ja puolustusministeri.
Åbo. Turussa pidettiin Next Step –messut tammikuussa 2012.

Äänekäs. Epäkohdista ei ole syytä vaijeta.
Ö-mappi. Tänne menee kaikki turha.